16.05.2012 Britit heittävät surutta pois hyvää kodinelektroniikkaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa manchesterilaiselle jäteasemalle tuoduista mikroaaltouuneista oli toimivia tai korjattavissa.
16.05.2012 Lahdessa keskiviikkona 16.5.2012 järjestetty Ekologinen kaupunkisuunnittelu -seminaari keräsi paikalle n. 60 hengen yleisön. Tilaisuuden avasi ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.
16.05.2012 Puurakentaminen on Suomessa vielä lapsenkengissä, jos länsinaapuriin verrataan. Toimintansa aloittava WoodPrime hakee markkinarakoja kotimaan lisäksi myös itärajan takaa.
16.05.2012 Silmiini osui eilen tiedeuutinen, jossa pohdittiin koiran kesyyntymisen yhteyttä neandertalinihmisen häviämiseen. Olen spekuloinut aiheella omassa Koiraksi ihmiselle -kirjassani, ja on mukava huomata, että koko ajan tulee esille uutta, teoriaa tukevaa tietoa.
16.05.2012 Energiakisan perheet mittelevät itseään vastaan. Tavoitteena on vähentää sähkönkulustusta kymmenen prosenttia vuoden aikana. Blogeista voit lukea, kuinka perheiden ajatuksia kilpailusta ja energiansäästämisestä.
16.05.2012 LVI-Tekniset Urakoitsijat ja LVI-talotekniikkateollisuus järjestävät tiistai 22.5.2012klo 9.00 tiedotustilaisuuden energiatehokkaasta putkiremontista. Tilaisuus pidetään osoitteessa Eteläranta 10, 11.
16.05.2012 Lahden Talot Oy:n uusi vuokratalo Niemen kaupunginosassa Lanssikatu 7:ssä on valmis, ja asukkaat voivat muuttaa asuntoihinsa kesäkuun alusta lukien. Uudiskohde on merkittävä: se on ensimmäinen Lahden Talojen rakennuttama vapaarahoitteinen vuokrakerrostalo ja lisäksi varustetasoltaan korkeatasoinen.
16.05.2012 16.5.2012 13:18 Twiittaa Lahden kaupungin vuokrataloyhtiön Lahden Talojen uusi vuokratalo Niemen kaupunginosassa Lanssikadulla on valmis. Asukkaat voivat muuttaa asuntoihinsa kesäkuun alusta lukien.